Neljä mitalia Porvoon ottelukisoista

Lauantain 13.10. Porvoon ottelukisoihin osallistui seurasta viisi junioria: Eevi Huuskonen, Mico Knutsson, Milla Knutsson, Aleksi Väyrynen ja Milla Väyrynen. Otteluita kertyi, sillä sarjat vietiin läpi poolisysteemillä. Lisäksi Porvoossa otettiin Suomessa ensimmäisen kerran käyttöön elektroniset panssarit kaikkiin otteluihin. Päivä oli pitkä sekä kisajärjestäjille että kilpailijoille ja taustajoukoille: aamupäivän sarjojen punnitukset alkoivat noin aamukahdeksalta ja viimeiset mitalit jaettiin iltayhdeksän jälkeen.

Voitettuja otteluita tuli sekä Eeville että Micolle kummallekin kaksi. Aleksin ja Millan (Knutsson) otteluita haittasivat jo ensimmäisissä otteluissa saadut jalkaosumat, joiden takia Aleksi joutui lopulta keskeytt ...