Kisapäivä, EM2007
Eilinen ilta toi tullessaan viela yllätysmomentin, vaikka nyt ajatteli olevansa varautunut henkisesti hyvin tulevaan. Nimittäin en ollut osannut ottaa huomioon sitä todennaköista asiaa, etta EM-kisoissa urheilijoita on auttamatta vahemman kuin MM-kisoissa, mutta saannöt ovat nykyaan molemmissa samat, joten kaikkien kolmen kierroksen toteutuminen on itse asiassa hyvin epatodennaköista. Näin siis minunkin sarjassani, joka kahdellakymmenella osanottajalla oli kisojen isoimpia, ei kayty ensimmistä kierrosta ollenkaan. Ensimmäinen käydään vain, jos mukana on 23 kilpailijaa tai enemman.
Eli olin tehnyt mielikuvaharjoitteita ensimmaisesta kierroksesta vain ensimmisen kierroksen poomseilla ja Koreasta oppineena panostanut muutenkin niiden harjoitteluun aika paljon. Tästa oli toivuttava ja toisen kierroksen poomseista ei kohdalle osunut pelatty Pjongwon, vaan Geumgan. Se on itselle kyllä toiseksi haastavin ylemmistä poomseista, mutta onneksi en koe sita kuitenkaan varsinaisesti ikävänä, joten arvontojen tulokseen sai olla kohtuullisen tyytyväinen.
Illan treeneissa sai viela fiilistella Geumgania, joka tuntui menevän ihan hyvin. Myös tänään aamulla olo oli melko hyvä. Lämmittelyssa tosin huomasin aika lailla saman tien, etta edellisen päivän kahdet treenit kostautuivat lihaksissa ja staattista voimaa reisilta vaativa geumgan tuntui edellista iltaa selvasti raskaammalta. Jätin lammittelyn minimiin ja toivoin, etta voimat riittavat.
Ensimmisen kerran esiintymään meno oli kylla taas aika jännä paikka, mutta onneksi kuitenkin oli parempi tunne kuin Koreassa. Suorituksen aikana keskittyminen pysyi kohtuullisen hyvin. Pienta horjuntaa tuli hankalissa haktariseogeissa, mutta ei suurempia heilumisia kuitenkaan. Poomsen loppua kohden tuli sellainen olo, etta joko tämä loppuu! Eli se psyykkaus oli ilmeisesti onnistunut, etta suorituksen aikana ei saisi miettiaäsen loppumista tai hitaassa geumganissa suorastaan toivoa sita...
Olin 16. kilpailija ja suorituksen jalkeen sijoitus oli 5. Loppupäästä kaksi maata meni vielä ohi ja edessa oli finaalipaikka seitsemannelta sijalta:) Se tuntui hyvaltä ja hetken jopa hieman epauskoiselta, etta kavikö siinä nyt oikeasti niin kuin oli tietysti koko ajan toivonut.
Ennen finaalia oli reilu tauko, käytiin lounaalla ja ehdin hetkeksi hotellihuoneeseen nollaamaan aamun tilanetta ja valmistautumaan finaalikierrokseen, jossa sääntöjen mukaan tehdään kaksi poomsea minuutin tauolla. Meidän sarjan finaalipoomset olivat Taebaek ja se kuuluisa Pyongwon. Onneksi Pjonkku ei enaa finaalissa tuntunut etukäteen sellaiselta peikolta kuin MM-kisoissa.
Finaalia ennen olo oli kohtuullisen hyva. Mutta kun h-hetki koitti ja astelin keskelle areenaa, kyllä se puntti vaan taas rupesi vispaamaan ja kumarruksen aikana yritin komentaa jalkoja lopettamaan sen pienen kiusallisen tärinan, joka niissa tuntui.
Taebaek kuuluu periaatteessa suosikkipoomseihini, joten siina ei pitanyt olla mitään pelättävää. Jotenkin jannitys ja mahdollisesti yliyritys tai muut selittamattömät tekijät saivat horjahtamaan jo ensimmäisella suoralla, jossa oikeasti ei koskaan horjahda! Sen jalkeen kun tajusi tapahtuneen, loppupoomsea hallitsi hienoinen epävarmuus ja horjahduksia tuli viela muuallakin. Tuntui, että en voinutkaan luottaa itseeni siina, että tämä onnistuu.
Minuutin tauolla tilanne piti nopeasti tasoittaa ja yrittää olla nostamatta paniikkia Pyongwoniin. Tämä kohtuullisen hyvin onnistuikin ja Pyongwon sujui melko tasaisesti lukuun ottamatta hankalia etupotku-sivupotku -yhdistelmia, joiden sivupotkuihin jai kylla parantamisen varaa...
Suoritusten jalkeen harmitti, ettei päässyt parhaimpaansa ja sijoituskin jai sita myöten kahdeksanneksi, kun onnistumisella sitä olisi ollut mahdollista parantaa. Toisaalta ensimmainen arvokisafinaali vaatii kai omat oppirahansa, joten ehkä tama viela kääntyy ihan hyväksi tunteeksi jossain vaiheessa.
Muiden suoritukset jäävät valitettavasti kommentoimatta, aika loppuu internetkahvilassa ja olen kuoleman väsynyt!! Huomenna kotimatkalle ja treenimotivaatio ei ainakaan talla reissulla laskenut:)
Eli olin tehnyt mielikuvaharjoitteita ensimmaisesta kierroksesta vain ensimmisen kierroksen poomseilla ja Koreasta oppineena panostanut muutenkin niiden harjoitteluun aika paljon. Tästa oli toivuttava ja toisen kierroksen poomseista ei kohdalle osunut pelatty Pjongwon, vaan Geumgan. Se on itselle kyllä toiseksi haastavin ylemmistä poomseista, mutta onneksi en koe sita kuitenkaan varsinaisesti ikävänä, joten arvontojen tulokseen sai olla kohtuullisen tyytyväinen.
Illan treeneissa sai viela fiilistella Geumgania, joka tuntui menevän ihan hyvin. Myös tänään aamulla olo oli melko hyvä. Lämmittelyssa tosin huomasin aika lailla saman tien, etta edellisen päivän kahdet treenit kostautuivat lihaksissa ja staattista voimaa reisilta vaativa geumgan tuntui edellista iltaa selvasti raskaammalta. Jätin lammittelyn minimiin ja toivoin, etta voimat riittavat.
Ensimmisen kerran esiintymään meno oli kylla taas aika jännä paikka, mutta onneksi kuitenkin oli parempi tunne kuin Koreassa. Suorituksen aikana keskittyminen pysyi kohtuullisen hyvin. Pienta horjuntaa tuli hankalissa haktariseogeissa, mutta ei suurempia heilumisia kuitenkaan. Poomsen loppua kohden tuli sellainen olo, etta joko tämä loppuu! Eli se psyykkaus oli ilmeisesti onnistunut, etta suorituksen aikana ei saisi miettiaäsen loppumista tai hitaassa geumganissa suorastaan toivoa sita...
Olin 16. kilpailija ja suorituksen jalkeen sijoitus oli 5. Loppupäästä kaksi maata meni vielä ohi ja edessa oli finaalipaikka seitsemannelta sijalta:) Se tuntui hyvaltä ja hetken jopa hieman epauskoiselta, etta kavikö siinä nyt oikeasti niin kuin oli tietysti koko ajan toivonut.
Ennen finaalia oli reilu tauko, käytiin lounaalla ja ehdin hetkeksi hotellihuoneeseen nollaamaan aamun tilanetta ja valmistautumaan finaalikierrokseen, jossa sääntöjen mukaan tehdään kaksi poomsea minuutin tauolla. Meidän sarjan finaalipoomset olivat Taebaek ja se kuuluisa Pyongwon. Onneksi Pjonkku ei enaa finaalissa tuntunut etukäteen sellaiselta peikolta kuin MM-kisoissa.
Finaalia ennen olo oli kohtuullisen hyva. Mutta kun h-hetki koitti ja astelin keskelle areenaa, kyllä se puntti vaan taas rupesi vispaamaan ja kumarruksen aikana yritin komentaa jalkoja lopettamaan sen pienen kiusallisen tärinan, joka niissa tuntui.
Taebaek kuuluu periaatteessa suosikkipoomseihini, joten siina ei pitanyt olla mitään pelättävää. Jotenkin jannitys ja mahdollisesti yliyritys tai muut selittamattömät tekijät saivat horjahtamaan jo ensimmäisella suoralla, jossa oikeasti ei koskaan horjahda! Sen jalkeen kun tajusi tapahtuneen, loppupoomsea hallitsi hienoinen epävarmuus ja horjahduksia tuli viela muuallakin. Tuntui, että en voinutkaan luottaa itseeni siina, että tämä onnistuu.
Minuutin tauolla tilanne piti nopeasti tasoittaa ja yrittää olla nostamatta paniikkia Pyongwoniin. Tämä kohtuullisen hyvin onnistuikin ja Pyongwon sujui melko tasaisesti lukuun ottamatta hankalia etupotku-sivupotku -yhdistelmia, joiden sivupotkuihin jai kylla parantamisen varaa...
Suoritusten jalkeen harmitti, ettei päässyt parhaimpaansa ja sijoituskin jai sita myöten kahdeksanneksi, kun onnistumisella sitä olisi ollut mahdollista parantaa. Toisaalta ensimmainen arvokisafinaali vaatii kai omat oppirahansa, joten ehkä tama viela kääntyy ihan hyväksi tunteeksi jossain vaiheessa.
Muiden suoritukset jäävät valitettavasti kommentoimatta, aika loppuu internetkahvilassa ja olen kuoleman väsynyt!! Huomenna kotimatkalle ja treenimotivaatio ei ainakaan talla reissulla laskenut:)
