Espoo Hwarang Team ry - Taekwondo Finland  

   

Sunnuntai 2. kisapäivä

Lähettänyt sirpa 16.5.2010 aihealue Lomma2010

Diskoa ei kisapaikalta eilisen illan reissulla löytynyt, mutta sen sijaan pingispöytä, pelihuone, jalkapalloa ja lisää ruokaa. Ja jalkapalloa saattoi pelata myöhään yöhön - kuulemma! 

Aamukärvistelyn jälkeen taas kisapaikalla. Eevi aloitti sunnuntainakin päivän EHT-edustuksen. Alle 30-kiloisten tyttöjen semifinaaliottelua loviisalaisen Jenna Klemettisen kanssa johti välillä Eevi ja välillä Jenna. Tasaisen ja jännittävän ottelun aivan loppusekunneilla Jenna tasoitti ja vei sitten pisteen erolla voiton: lopputulos 6-7 ja Eeville pronssimitali kaulaan.

Essi ja Hilla kisasivat sini- ja punavöisten poomsesarjassa, jossa oli yhteensä kahdeksan osallistujaa. Näin kilpailu oli suoraan semifinaali. Ensimmäisellä kierroksella Hilla teki kylmäsprayn voimalla kuutospoomsen ja Essi seiskan, kummatkin kiitettävin ottein. Pisteet veivät Hillan finaaliin, jossa Hillan poomsena oli seiska. Sijoituksena Hillan hieno kolmas sija ja tuplavoitto tanskalaisille.

Mikke oli päivän toinen ottelija, sarjana 'junior male beginners' ja vastustajana norjalainen Robin Aronsen. Ottelu oli puhdas ja pisterikas, ja Mikke pisti parastaan. Valitettavasti se ei tällä kertaa riittänyt, vaan Miken eteneminen päättyi ensimmäiseen otteluun.  

Päivän saldo oli yksi ottelu- ja poomsepronssi ja varmoja kisasuorituksia. Reiska rekisteröi tarkasti ottelujen annin tulevat harjoitusohjelmat ja suunnitelmat mielessään. Summa summarum kahdelta päivältä: yksi pokaali, kolme mitalia, neljä kipeää jalkaa, jokunen muistia freesaava täräys ja makeita mustelmia, paljon katsottuja otteluita ja huonoja vitsejä. Katu-uskottavuutta Espooseen? Kansainväliset suhteet tiivistyivät ainakin Norjaan ja lisäksi ties minne.

Nopea utelu kisajärjestäjältä varmisti, että Lommassa oli yhteensä 540 ottelijaa ja 80 liikesarjakilpailijaa. Osallistujia oli Saksasta, Norjasta, Tanskasta, Suomesta ja tietenkin Ruotsista. Suomalaisia oli EHT:n lisäksi ainakin Loviisasta, Porista, Lahdesta, Tampereelta, Jyväskylästä ja Helsingistä.

Osallistujamassaan nähden kilpailujen läpiveto kahdessa päivässä oli kunnioitettava suoritus. Tehokäytössä oli kolme ottelukenttää ja yksi poomsekenttä. Toisaalta jossakin tingittiinkin. Pronssimitalit lähes kirjaimellisesti heitettiin ottelun jälkeen kaulaan, yhtä lailla hopea- ja kultapokaalit annettiin ottelijoille suurempaa numeroa tekemättä. Ainoastaan poomseilijat saivat juhlallisemman palkintojenjaon. Yleinen huomio myös siitä, ettei kisapaikalla ollut erillistä ensiapuryhmää.

Lisäksi liikesarjakilpailujen organisointi oli sekavaa, muun muassa alueelle ja pois ei komennettu ja se, tehdäänkö poomset karsinnan, semifinaalin vai finaalin mukaan, oli kunkin poomseryhmän aloitukseen asti epäselvää. Poomsekilpailijoita oli taidoiltaan joka lähtöön. Poomse oli mukana kisaohjelmassa ensimmäistä kertaa, ehkä ensi vuonna nämä asiat ovat paremmin. Ottelujen säännöt eivät olleet niin jämptit kuin Suomessa. Ottelunumeroissa näkyi vain menossa oleva matsi. Pisteitä tuntui saavan joskus pelkästä yrittämisestä ja joskus taas ei hyvästäkään kontaktista. Kansainvälisessä kisassa tuomarit olisivat voineet olla muualtakin kuin Ruotsista.

 

Toistaiseksi yksi kommentti

Lähettänyt Tero 18.5.2010
Onnittelut mitalisteille! Ensi kerralla sitten muutkin nousevat korokkeelle ;)
Powered by Symfony_button