Sofia Open 2019: Helmi haastoi kaksinkertaisen olympiavoittajan

Sofia Open 2019: Helmi haastoi kaksinkertaisen olympiavoittajan

Espoo Hwarang Teamin ja Helsingin taekwondoseuran ottelujoukkueesta pääsiäisviikonlopuksi Bulgarin Sofiaan matkasivat Helmi Härkönen, Otto Susiluoto (HTKD), Inari Susiluoto (HTKD) ja valmentaja Simo Siltanen. Kilpailut olivat kovatasoista maailman taekwondoliiton (WT) G1-kategoriaa.

Lauantaina ottelivat lapset ja nuoret, jolloin porukastamme kentillä nähtiin Susiluodon sisarukset. Otto (C1 -37kg) jatkoi vahvaa kansainvälisten kilpailuiden menestystään voittaen sarjassaan viisi ottelua ja kultamitalin. Lasten sarjassa ensiesiintymisensä tehnyt Inari onnistui myös saavuttamaan selkeän otteluvoiton välierässä ja lopulta tiukan finaalitappion jälkeen hopeamitalin.

Sunnuntaina vuorossa olivat aikuiset ja meidän osaltamme Helmi naisten -57kg sarjassa. Helmi kohtasi ensimmäisellä kierroksella nuoren kreikkalaisen Faidra Kaltekin, joka on menestynyt erinomaisesti nuorten sarjoissa ja tänä vuonna myös aikuisissa. Ottelu päättyi Helmin voittoon 15-9 ottelun viime hetkien pääosumien avulla. Toiselle kierrokselle tie aukeni olympialaiset kaksi kertaa voittanutta maailmanrankingin ykkösnaista Jade Jonesia (GBR) vastaan. Helmi pysyi maailman parhaan vauhdissa täydet kolme erää ja onnistui saamaan omiakin pistesuorituksia panssarista ja päästä. Ottelu päättyi kuitenkin ennakko-odotusten mukaisetsi Jonesin hyväksi 18-6. Vertailun vuoksi Jones voitti kaikki muut ottelunsa selkeämmin lukemin, vaikka vastassa oli muun muassa Suomen olympiaedustaja Suvi Mikkonen.

Seuraavaksi otellaan Nurmijärvellä Toukokuussa ja G1-kilpailukiertuetta jatketaan kesäkuussa Luxembourgissa.

Kuva ja teksti: Simo Siltanen


Samankaltaisia kirjoituksia

  • Ei vastaavia kirjoituksia.